joukoakoskinen

Sään historia

Jääkerroksia
Jääkerroksia

Bermudalla, Barbadolksella ja Uuudessa Guineassa on tektoonisesti vakaita rantoja joiden vanhoista korallitasanteista on voitu muutaman metrin tarkkuudella määritellä muinainen globaali mernpinta. Nykyistä korkeammalla se on ollut viimeksi 125 000 vuotta sitten ja silloinkin vain vaivaiset kuusi - 6 - metriä. Alimmillaan jopa 120 metriä.

Vesi tuskin pakenee Kuuhun tai Marsiin - se varastoituu kylmänä kautena mannerjäähän. Radiohiili -uraani -happi ja torium-mittauksilla on voitu ajoittaa lämpätilanvaihtelut.

Mannerlaattojen liike vaikuttaa tehokkaasti ainakin lämmön jakautumiseen pallolla. Auringon oman rytmiikan lisäksi orbitaaliset syklit vaikuttavat Auringon säteilyn voimakkuuteen.

Prekessiosykli on noin 23 000 vuotta, akselin kaltevuussykli ~41 000 vuotta. Pidetään todennäköisenä että galaktisessa systeemissä on vielä pidempijaksoista syklisyyttä. 800 000 vuotta sitten 41 000 vuoden sykli muuttui 100 000 vuoden sykliksi.
Geologian Nobel Walley Broecker 2006

J P Lunkka 2008

Keskiajan globaali lämpömaksimi on osoittautumassa viimeisimmän 100 000-vuotisen jakson huipuksi josta on alkanut jäähtymisjakso. Lämpiäminen ja CO2 nousu on 700 000 vuotta jokaisella jaksolla ollut nopeata - jäähtyminen hidasta ja portaittaista.

 

 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Lunkan keräämä aineisto on ainakin määrällisesti vakuuttava.
Ihmisen toimien tuottama hiilidioksidi saattaa vaikuttaa syklin
jäähtymisvaiheeseen hidastavasti.
http://www.helmet.fi/record=b1876794~S9*fin

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Mitä tulee itse aiheeseen niin YKSIKÄÄN rehellinen tutkija ei kyseenalaista radiohiili, -happi, -uraanikellon pätevyyttä. Silloinhan pitäisi laittaa uusiksi koko maapallon GEOLOGINEN historia. Alkupaukusta alkaen.

http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=discussion&view=latest_news&ne...

"""
Ei ilmastonmuutoksessa ole kyse kyllä tai ei vaihtoehdoista, ei luonnollisten vaihteluiden eikä CO2:n osalta. Vain todelliset hörhöt väittävät, että jompikumpi olisi nolla. Todellisuudessa on kyse vaikutusten voimakkuuden määräämisestä ja seuraamusten haitallisuuden arvioinnista. Kyse ei ole hypoteesista, jota todistetaan tai ei todisteta, vaan varmasti olemassa olevien ilmiöiden arvioinnista.
"""

Heko heh . . .

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Sään historiaa käppyröinä:
http://joukoakoskinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/92448-ja-vetta-...

----------------

Ilmakehän massa on promillen osia veden massasta - promillen tuhannesosia Telluksen massasta. Ilmakehän Globaalinen vaikutus tarvitseekin tuekseen Lasseboyn kaltaisia poliitikkoja. LOL!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja